
Mukavaa on tiedossa, kun teatteria esitetään kesäilloissa.
Tarinoita ja tunnelmia rakkaudesta, joskus myös kaipuusta suuresta.
Tuttuja juttuja mulle ja sulle, loppujen lopuksi ihan jokaiselle.
Kesäteatteri on melkein joka kylällä ja sitähän katsotaan vain hyvällä.
Tuohan se kylälle virtaa, kun teatteri luo ihmisten välille siltaa.
Teatterista saa viihdettä vähällä vaivalla, ja kesäistä tunnelmaa samalla rahalla.
Pääsinpäs minäkin mukaan, kävipä tuuri. Ensikertalaiselle ilo on siitä suuri.
Intoa on, sitä en salaa, kun saa olla mukana tuottamassa ihmisille kivaa.
Laulaa saa ihan Oikeesti Finlanders -musikaalissa.
Lauluryhmä Viihen kanssa on siellä hyvässä seurassa.
Biisien tahdissa saa tunteilla, parin kanssa, vaikka keinahdella.
Hollolasta laulu raikaa, tuoden kesäiltoina teatteriin taikaa.
Sopiva kesäteatteri vaan hakuun. Joku niistä käy varmaan sinunkin makuun.
Koirakiven kesäteatterissa on katto päällä. Katsomaan voi tulla siis joka säällä.
Kun väliajalla saa kahvia, pullaa tai makkaraa, ilmassa on tuoksua maittavaa.
Nautitaan kesäilloista kesäteatterissa!
Riitta Yrjänä
