Kalliolle kukkulalle, rakennan minä majani… laulettiin Niinan kanssa pienenä tyttönä pontevasti. Esiintymislavana toimi mökin ulkoportaat. Vesala niminen mökki sijaitsi pohjoispohjanmaalla Reisjärven kunnassa, jonne mentiin viettämään kesälomaa joka kesä. Normielämä oli kaupungissa, jossa elämää elettiin melko lailla sisätiloissa, koulussa ja kotona. Vaikka 70-luvulla lapset leikkivät paljon ympärivuoden myös ulkona, kesäaika ja kesäloman vietto maalla muutti elämän kertaheitolla ulkoilmaelämäksi. Kesäinen maalaisympäristö mahdollisti kaupunkilaislapselle monia kokemuksia ja elämyksiä, joista on jäänyt paljon mieleenpainuvia muistoja. Muistot pulpahtavat joskus satunnaisesti pintaan, milloin mistäkin syystä. Tänäänkin, lapsuusmuisto laulamisesta mökin portailla pulpahti vahvasti mieleeni, kun kuulin radiosta Chydeniuksen säveltämän version Kalliolle kukkulalle -kansanlaulusta.
Toimin lauluduomme johtajana. Toinen duon jäsen, Niina oli minua kuusi vuotta nuorempi sisarentytär. Olin innostunut laulamisesta ja keksin tämän laululeikin, jossa seisomme portailla ja leikimme laulamista kuorossa. Sillä ei ollut mitään väliä, kuuluiko laulumme jonnekin tai kuuliko sitä kukaan missään. Tärkeintä oli itse tilanne, asetelma ja laulaminen. Ulkoilma käsitteli ääntämme, miten se halusi. Tuulettomalla ilmalla sanat jäivät lähelle kuin kuplaksi, jossa oli kiva patsastella. Tuulella äänet lähtivät kuin virtana kauemmas. Lapsen mielikuvituksessa laulu tarttui myös puunlehtiin ja sai ne värisemään. Linnutkin alkoivat leikkimään taivaalla. Ympäröivä maalaisympäristö ruokki lapsen mielikuvitusta. Luonto oli myös erittäin kiitollinen yleisö. Se jaksoi aina kuunnella. Se ei edes arvostellut sitä, miten hyvin tai huonosti meni. Luonnon keskellä pieni ihminen tunsi itsensä hyvin suureksi ja mahtavaksi, jolle kaikki oli mahdollista.
Kansanlaulut olivat tuttuja, koska niitä olit laulettu koulussa paljon. Niillä oli oikeutettu paikka myös duomme ”biisilistalla”. En varmasti ymmärtänyt lapsena, mitä Kalliolle kukkulalle kansanlaulun sanat tarkoittivat. Majan rakentaminen kalliolle ja kukkulalle kuulostivat korviin mukavilta ja sanat soljuivat mukavasti suusta ulos. Kun sanoja tarkastelee aikuisena, niistä koostuu todella suoraviivainen tarina ihmiselon kulusta. Kansanlaulujen kertomat tarinat vaikuttavat nykymaailmassa varsin yksinkertaisilta ja jopa korneilta, varsinkin, jos niitä vertaa nykypäivän laulujen sanoituksiin. Eihän tänä päivänä tehdä edes enää kansanlauluja. Nykyiset, suureen kansansuosioon nousseet kuumat biisit, kuten cha, cha, cha tai vastaavat, eivät ole millään muotoa kansanlauluja, vaikka ne osattaisiin laulaa ulkoa alusta loppuun tai vaikka takaperin. Nykypolvi arvostaa sitä, että lauluissa on jotain kuumaa: korvamadoiksi jääviä hokemia, realistisia kuvauksia elämästä ja mieleenpainuvaa melodiaa.
Kansanlaulujen sanoissa koko ihmiselämä vaikutti olevan todella selkeää. Tarina menee jotenkin näin: mies ja nainen rakastuvat, mies rakentaa mökin turvalliseen paikkaan, nainen muuttaa mökkiin, mökkiin tulee uutta elämää jne. Sanojen taustalla on kuitenkin myös tunteita: kaipausta, toivoa, ihastumista, rakkautta, menettämisen pelkoa. Eli, ihan samanlaisia tunteita kuin nykypäivänkin rallatuksissa. Tämän päivän biiseissä nuo tunteet puetaan suoraan sanoiksi esimerkiksi näin: Vaikka tää on loputon moottoritie. Mä tuun vaikka juosten jos sun luo se vie. Tuun yli aidan ja portaiden. Koska sä oot ylivoimainen.
Eli, toisin sanottuna ja samaa tarkoittaen: Kalliolle kukkulalle, rakennan minä majani. Tule, tule tyttö nuori, jakamaan se mun kanssani. Jollen minä sinua saa, niin lähden täältä kauas pois, muille maille vierahille, etten sua nähdä voi.
En yhtään epäile, etteikö olisi Niinan kanssa voitu laulaa vaikka miten kuumia lauluja mökin portailla, jos niitä olisi ollut yhtä helposti saatavilla kuin tänä päivänä. Olisi vaan laulettu laulamisen ilosta ja pidetty sitä leikkinä. Sillä, että koulussa laulettiin 70-luvulla paljon kansanlauluja, johtui yksinkertaisesti siitä, että maailma ja kasvuympäristö olivat silloin varsin erilaisia kuin tänään. Ulkoapäin tulevia ärsykkeitä oli vähän. Toisin sanottuna kansanlaulut olivat sen ajan tosi kuumia biisejä. Hassua, mutta totta. Niinan ja minun lauluharrastus on jatkunut näihin päiviin. Nyt “mökin portaina” toimii Hollolan Viihdekuoro.
Chydeniuksen sävellys teki entisestä piirileikkimäisestä kansanlaulusta ison ja erityisen. Sanat oli helppo oppia ja sävel jäi mieleen. Kansanlaulu ei ole hetken huumaa, vaan edelleen kuumaa.
Riitta Yrjänä, kuoron tiedottaja