Muutama viikko sitten tuli tiedustelu halukkuudesta osallistua Orinkarkauksen latuaseman hiihtäjien muonitukseen. Hollolan Viihdekuoro, Cupletti ja Lahden Viihdekuoro yhdistivät voimansa ja saatiin mukava kuoroporukka kasaan hoitamaan kyseistä tehtävää. Isoimman vetovastuun otti Olli Kilpinen latuaseman päällikkönä ja sivusta seuranneena aikamoisen vastuun ensikertalainen ottikin, mutta aivan loistavasti hän siitä selvisi. Ensimmäinen palaveri tuli ja siinä kohtaa rupesi jo selviämään, että tämä homma ei olekaan aivan läpihuutojuttu, ei todellakaan. Toisen palaverin jälkeen oli jo hieman helpompi olo, mutta vain hieman…
Lopulta koitti varsinainen viikonloppu, johon oli panostettu. Jo perjantaina saapuivat kaikki tavarat, vesi, halot, kontit ja asunto-auto Orinkarkauksen asemalle. Muutaman henkilön voimin siellä aseteltiin vedenkeittimet paikoilleen ja tavarat ojennukseen.
Lauantaiaamuna innokkaat talkoolaiset saapuivat asemalle, jossa jo vedet olivat kiehumassa isoissa keittimissä taivasalla ja emännät Tuula ja Johanna jakoivat tehtäviä talkoolaisille. Konttiin oli tehty keittiö, jossa pilkottiin suolakurkkuja, purkitettiin rusinoita ja energiamarmeladia, jota me hienosti voimakarkiksi lanseerattiin. Keittiössä oli niin mukava puheensorina, nauru raikui ja kyllähän siellä laulettiinkin, olivathan sentään kuorolaiset hommissa. Emännät sekoittivat lämmintä mehua ja jakoivat lämmintä vettä jakopöydille valmiiksi ja me kaatelimme sporttijuomaa kuppeihin. Jännityksellä odotettiin hiihtäjiä saapuviksi ja kyllähän he sieltä tulivat, ensimmäiset n. 100 olivat kiireisiä ja eivät paljoa meidän tarjoiluja tarvinneet, seuraavat hiihtäjät jo sitten halusivatkin juomia ja syötävää. Äkkiä opittiin, miten kuppeja kannattaa ojentaa heille ja helpottaa näin tankkausta. Mitä pitemmälle hiihto eteni, niin sen leppoisammaksi meno kävi ja hiihtäjät jo juttelivatkin meidän kanssa.
Aika riensi niin nopeasti, että mahan muraus havahdutti, jotta olisi aika tankata talkoolaistenkin. Yksi kerrallaan toisiamme tauottaen, kävimme syömässä kuumaa keittoa ja kahvit päälle, ai että kyllä maistuikin hyvälle. Hiihtäjien harvennettua, osa pääsi lähtemään jo kotia kohtia, mutta loput odottivat vielä jälkikelkan ohiajoa, jonka jälkeen sai purkaa pöydän antimet pois.
Sunnuntaina oltiin jo paljon viisaampia ja aivan kuin vanhoja tekijöitä. Pakkasta oli semmoinen -10 astetta ja jokainen oli varmasti laittanut villahousut jalkaan. Toisiamme viisastaen kaiveltiin repuista käsien ja jalkojen lämmittimiä ja kyllä ne olivat todella oivallisia. Juoman jaossa kun ei voi rukkasia pitää, vaan ohuita hanskoja, niin että lämmittimet niiden sisällä pelastivat kyllä käsien palelemiselta. Tässäkin se yhteenkuuluvaisuus oli ihailtavaa. Kuka antoi lämmittimiä toisille, kun toinen lainasi vedenpitäviä hanskoja. Loppupäivä menikin samaan malliin, kuin edellinenkin päivä, hiihtäjät olivat mukavia ja homma toimi.
Kaiken kaikkiaan talkootyö on mukavaa hommaa, kun se on hyvin organisoitu. Kiitos siitä Olli, Tuula ja Johanna! Ei voi muuta sanoa, kuin että pirun hyvin vedettiin ja iloisella mielellä!
Teksti ja kuvat: Niina Ojansivu, sopraano