Hyvä Hanna ja hyvät viihdekuoron jäsenet!

Hanna Dogan

Puheenjohtajan tehtävä on merkityksellinen. Puheenjohtaja huolehtii siitä, että yhdistys toteuttaa sen perustehtävää. Hollolan Viihdekuoron sääntöihin on kirjattu perustehtäväksi kuorolaulun harjoittaminen ja konserttien sekä tilaisuuksien järjestäminen. Puheenjohtaja huolehtii myös yleisesti kuoron toiminnan kokonaisuudesta. Puheenjohtaja myös suuntaa hallituksen toimintaa, rakentaa heistä tiimin ja kumppanin omalle johtajuudelleen. 

Kuoron tiedottajana ja hallituksen jäsenenä olen päässyt näkemään ja toteuttamaan kuoromme perustehtävää astetta syvemmältä. Harjoitusten, esiintymisten ja konserttien taustalla tapahtuu paljon sekä puheenjohtajan että hallituksen jäsenten päissä ja käsissä. Mikään kun ei synny itsestään, vaan siihen tarvitaan moottoria. Hanna on puheenjohtajana toiminut suunnitelmien eteenpäin viejänä ja vahvistanut muiden ajatuksia. On lähetetty viestejä, juteltu ja istuttu alas. On tehty yhdessä.   

Sinä, Hanna olet toiminut viihdekuoron jäsenenä seitsemän vuotta ja niistä puheenjohtajana viimeiset neljä vuotta. Vaikka minä olen ollut tämän kuoron jäsenenä vain reilu kolmisen vuotta, on meidän kahden välinen yhteistyö sujunut varsin mutkattomasti ja rennosti. Ja sana rento kuvaa Hannaa puheenjohtajana kaikkein parhaiten.

Toimintatapasi puheenjohtajana on ollut jaettua johtajuutta. Olet jakanut tehtäviä ja selvittelytöitä tasaisesti kaikille hallituksen jäsenille. Olet toiminut hyvin yhteistyössä kuoron taiteellisen johtajan, Markon kanssa. Tapanasi on ollut varmistella asioita moneenkin kertaan ja tiedustella, missä asioiden selvittely on menossa jne. Olet muodostanut hallituksen jäsenistä näin tiimin ja kumppanin omalle johtajuudellesi.

Puheenjohtajan pesti on ollut varmasti välillä haastavakin, mutta kuten itse kuvaat kauttasi, se on myös antanut sinulle paljon iloa. On tyypillistä, että henkilö kuvaa juuri näin mennyttä aikaa, työtehtäviään, omaa panostaan ja yhteisiä hetkiä. Kun viestikapulan luovuttaa toiselle, on mieli yleensä kevyt, huojentunut ja kiitollinen. Tehtävän siirtyessä toiselle, siirtyy viestikapula toisen käteen. Viestikapulaan voisi hyvinkin kirjoittaa sanat: Tein oman osuuteni, tein parhaani – tee myös Sinä!

Kiitän Hollolan Viihdekuoron puolesta puheenjohtajakaudestasi ja toivotan kaikkea hyvää seuraajallesi, Jussi Koukulle. Paljon Onnea uudelle puheenjohtajalle, hallituksen jäsenille ja kaikille viihdekuoron jäsenille.

Kiitos! Riitta Yrjänä, tiedottaja
(puhe Hollolan Viihdekuoron Nuuttijuhlissa 7.1.2023)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *