Olen tavallinen kolmivuorotyötä tekevä perheenäiti. Lapsuuden kodissani ei juuri laulettu kuin joululauluja ja joitakin sen ajan tanssi-iskelmiä. Lauantaisin kyllä matot rullasimme ja tanssimme radiosta tulevan Lauantain toivotut sävelet- ohjelman tahdissa. Tuli siinä laulettua ja hyräiltyä mukana. Koulutaipaleen alussa lauloimme poljettavan harmoonin säestyksellä virsiä ja Pieni piiri -laulukirjan lauluja. Sitten laulu jäikin 30 vuodeksi vain iltojeni iloksi ja kävelyretkieni kaveriksi pätkä sieltä-sun-täältä. Konserteissa kävin ja lavatansseissa pyörähtelin. Yleisesti en laulanut, vain kauneimmat joulutilaisuudessa. Kunnes Wellamo-opistossa alkoi kurssi Lupa laulaa. Kolmena vuonna olin tällä kurssilla. Kurssin ohjaajan rohkaisemana pyrin Hollolan Viihdekuoroon syksyllä 2019.
Ensimmäinen ”henkiinjäämistesti” oli, kun sain tai jouduin solistiksi yhteen kappaleeseen juuri perustetun Lahden Uket -ukuleleorkesterin konsertissa. Edellisenä syksynä (2018) aloitin ukulelen soiton alkeet samaisen opiston kurssilla Orimattilassa. Orkesterin kurssin pääsykriteereihin oli asetettu 10 sointua. Ne kun olivat hallussa, hain tälle kyseiselle orkesterikurssille.
Siellä soittelimme ja lauloimme tuttuja ralleja. Yksi kappale oli Ei aina käy niin kuin haaveillaan, johon Antti Ahonen kyseli kurssilaisilta, haluaisiko joku laulaa, ja muut soittavat. Jonkin hetkellisen mielenhäiriön valtaamana ilmoitin halukkuuteni laulamaan. Muutamina kertoina sitä soittelimme kurssilla. Kunnes Antti järjesti konsertin Lahden musiikkiopiston konserttisalissa, jossa uusi kurssin osallistujista muodostunut orkesteri soitti. Ohjelmistossa oli tuo Ei aina käy niin kuin haaveillaan -kappale. Nyt ei ollut kanttia enää perääntyä vaan antaa mennä vaan. Olin ensimmäistä kertaa solistina laulamassa mikrofoniin. Selvisin hengissä. Jäljelle jäi mukava yhdessä musisoinnin fiilis, josta sain positiivista palautetta. Näiden kahden kurssin innoittamana olen nyt osa Hollolan viihdekuoroa. Aloitteleva jäsen, mutta kuitenkin.
Terveisin Alli altoista