Pikkutyttönä lauleskelin takapihalla hyppynarun päähän ja kuvittelin olevani iskelmälaulaja. Nautin jo silloin laulamisesta ja esiintymisestä. Takapihan ”yleisö” koostui silloin lähitalojen muista kakaroista, jotka olivat laululeikissämme mukana yhtä innostuneina kuin minäkin. Koko Lahden Kärpäsen mäki raikui, kun Sääskenkadulla sijaitsevan pikkumökkimme takapihalla lauloimme kukin vuorollamme hyppynarumikkiin lauluja, jotka syntyivät spontaanisti pienen tytön ajatuksista ja maailmasta.
Ennen vanhaan koulussa laulettiin todella paljon! Koulutaipaleeni alkoi kuusikymmentäluvun lopulla Kärpäsen kansakoulussa. Koululaulut koostuivat vuodenajoista, leikeistä, kodista ja luonnosta, juhlapäivistä, isänmaasta, maakunnista ja virsistä. Koululaulut toivat turvallisuutta, mutta avasivat samalla pienelle ihmiselle ikkunoita isoon maailmaan, kauas omasta, varsin pienestä lähiympäristöstä. Koulun luokassa oli harmoni, jota luokkamme opettaja soitti taitavasti. Opettajasta tuli pienen tytön silmissä sankari, ihailun kohde! Miten kauniisti hän osasikaan soittaa ja laulaa. Se oli kerta kaikkiaan vaikuttavaa!
Koska pidin laulamisesta, pääsin helposti laulamaan koulun kuoroon ja esiintymään koulun erilaisissa juhlissa. Se oli kivaa ja myös hyvällä tavalla jännittävää! Oman kodin rappusilla tuli harjoiteltua monta kertaa esiintymistä ja mielikuvituskuoron johtamista. Sisareni tytär, Niina sai tuta laululeikeistäni! Joutuihan Niina laulamaan välillä enemmän tai vähemmän innoissaan leikkikuorossani, jotta ääntä saatiin ilmoille enemmän. Kalliolle kukkulalle laulettiin aika monta kertaa sellaisella kahden tytön voimalla, että oksat pois. Oi, voi, noita aikoja!
Muistan, kun kerran eräs hyvä-ääninen poikaoppilas toi kouluun Toivelauluja-vihkosen, josta hän halusi laulaa muille luokan edessä. Pojan lauluääni oli kerrassaan mahtava ja iskelmät kuulostivat kivoilta. Lauluvihkossa oli pelkät iskelmän sanat, ei nuotteja. Vihkon biisejä oli helppo laulaa, kun muisti sävelen. Vihko kiersi lauluringissä, kukin lauloi vuorollaan ja toiset kuuntelivat. Entisajan karaokeporukka oli siis syntynyt!
Minusta ei tullut koskaan iskelmälaulajaa, mutta sitäkin enemmän olen saanut nauttia musiikin kuuntelemisesta ja sen mukaan liikkumisesta. Lapsuudenajan ehkä vähän yli-innokaskin suhtautumiseni laulamiseen ja esiintymiseen hiipuivat oman kasvun myötä. Minusta kehittyi lopulta varsin rauhallinen, hillitty ja perusnormaali aikuinen, jonka elämä koostui opiskelusta ja työnteosta. Olin löytänyt tanssiharrastuksen, johon sitouduin tosissaan. Sen myötä tapasin myös aviomieheni, jonka kanssa askeleet ovat sopineet yhteen jo kolmenkymmenenviiden vuoden ajan. Kilpatanssiharrastus mahdollisti esiintymistilaisuuksia ja opin kuuntelemaan musiikkia monipuolisemmin. Sain musiikista iloa, rauhaa ja voimaa. Lavatanssit toivat hyvän vastapainon kilpatanssimaiseen täsmällisyyteen ja lajiin kuuluvaan säännönmukaisuuteen. Lavalla sai tanssia vapaasti ja siellä voi soveltaa tanssiparinsa kanssa sellaisia askelkuvioita kuin itse halusi.
Oma lapsi toi laulamisen elämääni takaisin! Laulaminen oli jäänyt pitkäksi aikaa muun elämän ja tanssiaskelten jalkoihin. Omalle lapselle laulaminen alkoi ihan luonnollisesti. Tuntui siltä, että lapsi kiinnittyi kuuntelemaan laulua ihan eritavoin kuin puhumista. Aloin ensin hyräilemään ja tapailemaan niitä lastenlauluja, joita muistin. Siihen ei tarvittu mitään valmiita laulukirjoja, koska sanoja pystyi keksimään ihan huoletta itse. Lapselle laulaminen rentoutti samalla myös omaa mieltä. Lapsen pukeminen ja nukuttaminen olivat meidän perheessä niitä ehkä haasteellisimpia tilanteita, joissa laulamisesta oli apua molemmille. Lapsemme sai lahjaksi neljän kuukauden iässä lastenlaulukirjan, jossa laulujen sanat olivat kerrassaan loistavia! Lyhyitä, yksinkertaisia, kuvailevia ja rytmikkäitä. Lastenlauluissa pystyi samalla harjoittamaan omaa, hieman ehkä unessakin olevaa ääntämistä, hengittämistä ja äänenkäyttöä. Eläinaiheiset laulut olivat lapsen suosikkeja! Eikä mitään muuta tarvinnut ”laulaa” kuin esim. kukkuu – kukkuu, tiu, tau, tilhi, ti-ti-tyy, ti-ri ti-ri teijaa… Vanhoista tuutu-lauluista tuli meidän perheessä aivan uusia sovituksia. Lapseni selvästi piti erilaisista hassuilta kuulostavista äänteistä ja niitä piti lausua tai laulaa yhä uudestaan ja uudestaan.
Minusta tuli työelämässä puhetyön ammattilainen! Kouluttauduin asiakaspalvelutehtävistä ja kaupanalalta aikuisiällä myöhemmin opettajaksi, opinto-ohjaajaksi ja lopulta koulun rehtoriksi. Puhun paljon erilaisille yleisöille erilaisissa tilaisuuksissa. Toimin unelma-ammatissani. Pystyn toteuttamaan työssäni itseäni, kehittämään asioita ja koen, että työni on tärkeää. Työn varjopuolena on, että se on ajoittain todella stressaavaa. Aivan kuten aikoinaan kilpatanssiharrastuksen ohelle, kaipasin raskaan työn vastapainoksi jonkun vapaamman harrastuksen, josta saan iloa, eloa ja voimaa.
Yllätyksekseni sisareni tytär Niina oli kulkeutunut jossain vaiheessa laulamisen pariin. Ja koska Niina tunsi vanhastaan, että pidin laulamisesta, niin hän yllytti minua liittymään Wellamo-opiston karaokelaulukurssille ja Hollolan Lupa laulaa -ryhmään. Lupa laulaa -ryhmä oli lähtölaukaus kuorolaulun maailmaan, vaikka siinä ei laulettukaan äänissä. Täytyy myöntää, että karaokelaulussa oli virkanaiselle aluksi vähän nieleskelemistä, kun oikea mikrofoni iskettiin käteen ja siihen piti laulaa ihan oikeasti jokin itse valitsema karaokebiisi. Polkaisin karaokelaulun liikkeelle Lokki valssilla ja pian kokeilin rohkeasti jo Katri-Helenaa ja Paula Koivuniemeä. Olin päässyt sisälle iskelmien maailmaan. Kävimme muutaman kerran vapaa-ajallakin laulamassa karaokea Hollolan karaokeryhmän kanssa ja se oli kivaa se! Olin niin innostunut uudesta harrastuksestani, että minun täytyi hankkia myös kotiin omat karaokelaitteistot. Se oli hyvä päätös, koska näin koronaikaan ei karaokea olisi voinut oikein muuten turvallisesti laulaakaan. Valitettavasti kotiyleisö joutuu nyt kuuntelemaan hoilotustani kyllästymiseen asti. Osallistuinpa kerran myös yhteen karaokekisaankin, josta en päässyt jatkoon. Totesin, että muiden karaokelaulajien taso oli paljon minua parempi. Ihmiset laulavat karaokea nykyään paljon ja taso on hyvä! Halusin kehittyä laulajana, sen vuoksi ilmoittauduin vielä Wellamo-opiston yksinlaulukurssille. Sain tuolta kurssilta erittäin hyvää laulunopetusta. Opin varmuutta, rohkeutta ja tunnistamaan oman äänialaani.
Liityin vuonna 2019 Hollolan Viihdekuoroon! Nyt olin sananmukaisesti oikeassa kuorossa, koska tässä kuorossa laulettiin oikeasti eri äänissä. Itse laulan sopraanoissa. Opin koko ajan uutta: käyttämään ääntä, tarkkaamaan omaa äänenkäyttöä ja sävelvoimaa, seuraamaan johtajaa ja laulamaan tahdissa. En ole koskaan opetellut nuotteja, koska siihen ei ole koskaan ollut mahdollisuutta eikä tarvetta. Joku musiikin ammattilainen voisi tässä kohdin hymähtää, kohauttaa kulmakarvojaan ja sanoa, ettei kuorossa voi laulaa, jos ei osaa nuotteja. Minä, musiikin ja laulamisen pelkkä harrastaja, voisin vastata, että kylläpä vaan voi. Vaikka laulamme kuorossa nuoteista, olen oppinut ymmärtämään niitäkin jonkin verran. Kuorolaulu vaatii itseltä harjoittelua omalla ajalla, koska kaikkea ei voi oppia pelkästään kuoroharjoituksissa. Onneksi Hollolan Viihdekuorolla on oma jäsensivusto, jossa voi harjoitella stemmoja myös kotona. Minun mielestäni tärkein apuväline kuorolaulamisessa on kuunteleminen. Opin sävelet, stemmat ja biisit kuuntelemisen kautta. Opin parhaiten, kun kuuntelen, miten toiset laulavat ja miten johtaja ohjeistaa meitä laulamaan.
Ja Niinakin on taas mukana! Kerroin Niinalle, että laulan nyt Hollolan Viihdekuorossa ja avasin hänelle vähän kuoron tulevaa ohjelmistoa, niin eipä siinä muuta tarvinnut. Niina liittyi Hollolan Viihdekuoroon syksyllä 2020. Yhteiset lauluharjoitukset siis jatkuvat sopraanoissa. Ihan ei olla vielä päästy laulamaan Kalliolle kukkulalle, mutta sinne päin.
Hollolan Viihdekuoron on järjestäytynyt yhdistys, jolla on hallitus puheenjohtajineen kaikkineen. Kuorolla on myös kuoronjohtaja. Viihdekuoron ohjelmisto on vaihteleva ja muotoutuu aina tulevien konserttien ja esiintymisten mukaan. Koronavirus hankaloitti kuoron harjoituksia syyslukukaudella, mutta pääsimme kuin pääsimmekin laulamaan turvallisesti turvavälejä noudattaen. Ja nyt, kevään harjoituskauden alkaessa, näyttäisi siltä, että harjoittelemaan päästäisiin tammikuun lopulla. Sen lupaan, että sitten kun pääsemme taas laulamaan, laulamme ihmisten sydämiin rokkia ja romantiikkaa! Viihdekuoro hankkii jäsenistönsä Wellamo-opiston kautta yleensä syksyllä toimintakauden alussa. Kuoroon voi liittyä toki vaikka kesken kauden, jos vain laulattaa. Tule sinäkin ja päästä sisäinen lauluintosi valloilleen!
Minun uusi lauluvuosi alkaa tunnustuksella: Rakastan kuunnella, kun joku laulaa. Rakastan laulaa myös itse!
Kirjoittaja: Riitta Yrjänä, Hollolan Viihdekuoro ry:n varapuheenjohtaja ja tiedottaja, puh. 044 0885 501, riitta.yrjana@gmail.com