
Kuoro ilahdutti Marko Kempin johdolla Etelä Suomen syöpäyhdistyksen joulukonserttiin saapuneita. Joulukonsertti järjestettiin 4.12. Lahden Aikuiskoulutuskeskuksen auditoriossa. Joululauluilla viriteltiin kuulijoita joulunodotukseen ja samalla luotiin heille hyvää oloa. Ohjelmistossa oli sekä vanhoja että uusia joululauluja, joista ensiesityksessä Markon säveltämät ja sanoittamat Jouluyön aika ja Vegetaristinen joulu. Yhteislaulut kajahtivat voimalla ja yleisö lauloi mukana myös tutuissa kuoro-osuuksissa. Oli ihana laulaa vastaanottavaiselle ja kiitolliselle yleisölle. Isot kiitokset Etelä-Suomen syöpäyhdistykselle konsertin järjestämisestä.
Lehtiojan Palvelutalon väelle ja heidän omaisilleen kuoro vei 8.12 iloista joulumieltä myös joululaulujen muodossa. Iloinen mieli tarttui ja asukkaat tapailivat tuttujen kappaleiden sanoja ja myös täällä vastaanotto oli kiitollista.
