Kevätkonsertti 17.5.2014, teemana Jukka Kuoppamäen laulut

Hollolan Viihdekuoro järjesti kevätkonsertin 17.5.2014 Lukion auditoriossa. Kuoroa johti osaavan vauhdikkaasti Marko Kemppi ja säestyksestä vastasivat Matti Hussi, piano ja Mitko Popov, kitara. Kaunis aurinkoinen kevätsää verotti yleisöä, mutta kaikki ne jotka paikalle tulivat, olivat kuulijoina sitä osallistuvampia.

Kevätkonsertin teemana olivat Jukka Kuoppamäen laulut. Yhteistyö Jukka Kuoppamäen kanssa pohjautuu vuosien taakse ja muistona tältä ajalta on mm. kuoron CD-levy Päivien kimallus. Konsertissa kuullutSydäntango, Sulhasmies, Lintuseni rakkaani, Satulinna, ja Kultakaloja edustivat juuri tätä aikakautta Kuoppamäen tuotannosta.

Konsertissa kuultiin myös muita lauluja, kuten Rannalla, Hän kulkevi kuin yli kukkien, Kurjet ja kuoron historian alkuajalta Mustanmeren valssi.

Kirjaaja: Matti Jaakkola – 15.10.2014

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *