Iskelmällinen iltapäivä Hollolan liikuntahallilla 3.4.2011

Järjestimme todella onnistuneen konsertin Hollolan liikuntahallilla 3.4.2011. Yleisöä oli niin runsaasti, että kaikki löytyneet lisäistuimet piti haalia saliin.

Olimme hankkineet uudet näyttävät esiintymisasut. Teemu Harjukari johti kuoroa ja hänen sekä tanssipaikoilta että televisiosta tuttu orkesterinsa Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit esiintyi yhdessä kuoron kanssa sekä esitti myös joukon omia kappaleitaan.

Konsertissa kuultiin mm. laulut Elämän sain soimaan, Tästä alkaa rakkaus (solisteina Sari Huhtanen ja Roope Heiskanen), Yksinäinen saarnipuu (solistina Jouko Järvinen), Juhannustanssit, Niin kaunis on hiljaisuus ja Rock´n roll taas soi.

Kirjaaja: Matti Jaakkola – 04.04.2011

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *