Perinkonujen ja Hollolan Viihdekuoron yhteiskonsertti 2008

Kellon lähestyessä 15 yleisöllä oli vaikeuksia mahtua Orimattilan Jymylinnan salin sisäpuolelle. Kumpikin kuoro esitti kahdessa jaksossa yhteensä 10 laulua. Perinkonujen esitykset olivat hauskan omaperäisiä ja vaihtelevia. Vuorollaan esiintyivät niin soitinyhtye Paranormaali ilmiö (Aamulla varhain) kuin lauluryhmä Retrotytöt (Tanssi tyttö).

Mieleen jäivät myös Antti Laaksosen säveltämä haikea Jää hyvästi, jossa esiintyi kuoron oma viulutaiteilija Tanja Poikonen tai puhuttelevan runollinen kantaesitys Muistoja Bogotasta.

Hollolan Viihdekuoro toi konserttiin kaksi viime pyhäinpäivän Kemppi-konsertissa kuulluista ikivihreistä Vanhan merirosvon kapakassa ja Silmät tummat/Pustan poika -potpurin. Tunnelmaa loivat saliin mm. Kaksi ystävää ja Yksinäinen saarnipuu. Teemu Harjukarin kuorosovitus Junnu Vainion Juhannustansseista puolestaan “villiinnytti yleisön”, kuten Orimattilan Sanomat kirjoitti.

Päätteeksi kuorot esittivät yhdessä J. Kuoppamäen Satulinnan solisteina Esa Sirkiä (Perinkonut) ja Roope Heiskanen (HVK).

Näpäytä hiirellä jotakin alla olevaa kuvaa, niin kuvagalleria käynnistyy.

Perinkonuja johti Antti Laaksonen ja Hollolan Viihdekuoroa Mia Kiiski. Säestyksestä huolehti Juha Korkeamäki ja erinomaisesti onnistunut äänentoisto oli Matti Toivosen toteuttama. Yhteiskonsertti uusitaan Hollolassa Salpakankaan ala-asteen koululla 29.3.2009.

Kirjaaja: Jouko Järvinen – 05.10.2008

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *